Teemu

Nimi: Teemu
Syntymävuosi: 1985
Asuinpaikka: Hämeenlinna
Pituus: 176
Paino: 80-86 kg

 

Hyvinkäällä syntynyt, Riihimäellä kasvanut ja Hämeenlinnaan mieltynyt. Valitettavati uusimaalaisuus ei tarttunut vaan se Hämeen hitaus. Karting-urani aloitin vasta 2009, kun Jarkko kyseli osallistumaan KKWCS-sarjan Myllypuron GP:hen. Siitä se sitten lähti, kärpänen puri heti ja ajoin lähes kaikki loppukauden kisat. Seuraavana vuonna treenitahti vain yltyi tiimienvälisen kisan koventuessa ja tuli hommattua kimppatilauksessa omat ajoverkkaritkin – ja kypäräkamera – ja parempi kypäräkamera. Siinä sivussa sekä omasta puolisatunnaisesti valitusta tiimikaverista ja kilpailevan tiimin kisaajista alkoi muodostua ihan oikeita kavereita. Ne jätkät ajaa nyt tässä porukassa, ja vaikka asutaan eri suunnalla jokainen, niin aika paljon tulee äijiä nähtyä ratojen ulkopuolellakin: esim. Lanzaroten Ironman -kisan sivustaseuraajina. Kilpauran huipentumana Hangon Katukart -kisan kolmossija ja onhan tuota KKWCS:äkin päästy vahingossa podiumille Forssassa 2010. Ratojen ulkopuolella tulee kierreltyä erilaisia musiikkikeikkoja kuuntelijan roolissa ja joskus olen kalastamaankin erehtynyt.

Elvis on kuningas!

 

 

 

 

 

 

 

Navigation