Uusi kausi, uudet kujeet?

Team 107 on nopeampi kuin koskaan ennen! Valitettavasti kilpailijatkin ovat jotakuinkin yhtä nopeita. Mutta siis, yhtä nopeita eivätkä 2 sekuntia nopeampia kuten viime kaudella. Auto purettiin atomeiksi viime kauden jälkeen ja kaikki osat käytiin läpi mitä löydettiin. Saatiin palapeli vielä kasaankin, ihme ja kumma. Kaluston graafinen ilme jäi tohinassa päivittämättä, mutta ehkä senkin aika tulee vielä, kun sponsoreita puskee suorastaan ovista ja ikkunoista. Harmi että tallimme on ikkunaton ja ovien virkaa toimittavat luukut.

Tässä kuvassa auto on jo melkein kasassa. Enää puuttuu moottori ja kaiken uudelleen purku ja kasaus.

 

Kisakausi avattiin 10.5.2014 Toijalassa Tunninkisan ja Pirkanmaan Fosarin tunnelmissa Andyn, Petrin ja Teemun toimesta. Yöllä oli satanut ja ennuste epävakainen, mutta lisää ei vettä satanut ja rata kuivui päivän edetessä. Aurinkokin pilkahteli tunnelmaa tuomaan.  Harjoituksissa ei ehditty ajamaan kuin muutama kierros, vaikka melkein ajoissa oltiin pelipaikalla. Se asia mikä jätettiin kilpailuun tehtäväksi, osoittautuikin ongelmalliseksi. Työkalut eivät tahtoneetkaan sopia uusien vanteiden kanssa ja sopivien mutterien vaihtamiseen tuhrattiin aikaa. Onneksi Teemu oli vetänyt ässän hihastaan ja kuskannut  mukanaan uusia, vielä paketissa olevia työkaluja, jotka sattuivat sopimaan.

Tunninkisan aika-ajot menivät vielä lipsutellessa, mutta kisan kuluessa alkoivat normaalitkin ajolinjat toimimaan. Sekä aika-ajo että kilpailu menivät pääasiassa keskijoukoissa pyöriessä, mutta päästiin komeasti ja ongelmitta maaliin. Toisin kävi viime vuonna, jolloin etunapa petti ja rengas pyöri syvälle metsään kuskin ja auton jäädessä turva-alueelle. Paremmin siis avattiin kuin viime kaudella, jolloin oltiin loppupisteissä kolmansia. Tänä vuonna tiimien määrä taitaa vain ainakin tuplaantua viime kauteen, joten tutummilla radoilla täytyy vielä petrata. Lopputuloksissa taidettiin olla yhdeksäs noin parinkymmenen auton joukosta, ellei muille tullut hylkäyksiä.

Tunninkisan jälkeen aloitettiin Fossiilisarjakin. Tässä sarjassa ollaan aikataulusyistä lähinnä vieraileva tähti, mutta kivahan näitäkin on ajella aina kun mahdollista, koska kilpailu on kovaa. Pääasiassa keskijoukoissa pyörittiin, mutta viimekaudesta poiketen nyt myös kalusto antoi mahdollisuuden kilpailla. Paras tulos oli fosarilähdön kuudes, kun englantilainen lähtöjärjestys antoi suunnilleen saman starttiruudun. Tämä suorite vielä viisi kiloa ylipainoisena, eli eiköhän siellä olisi viellä ollut kymmenys-pari vauhtia varastossa. Kunnian tästä sijoituksesta saa Teemu, mutta myös Petri sai Sataseiskan penkin tukiraudan irtoamisesta huolimatta noin sijalla 10 maaliin omassa lähdössään. Uskoa vauhtiin löytyy siis myös tulevaisuuden kisoihin.

Ainoa keskeytykseen johtanut tekninen murhe sattui neljännessä lähdössä, kun Raketin raaka voima oli repinyt takarattaan kevyesti aallonharjoille ja ketjut putosivat jo lämmittelykierroksella. Seuraava lähtö oli pari minuuttia kaluston naaraamisen jälkeen, joten vedettiin vaan vanhalle rattaalle vitjat piukealle ja toivottiin, että kestää. Ja kestihän se, vaikka pari kertaa taisi hypätä päätellen kuskin kommenteista ja takarattaan kunnosta erän jälkeen. Tauolla vaihdettiin sitten uutta ratasta kiinni. Ketjulinjausta lienee saatu korjattua uudella rataskeskiöllä viime kauteen nähden, koska sirkkelinterämäisyyttä ei ollut havaittavissa. Muuta pikkufibaa riitti läpi päivän, mutta nää vuokrakalustoa kolunneet äijät ohittaa moiset ongelmat ranteella! Sen verran vähämurheinen päivä meidän normaaliin kommellukseen nähden, että vaikka kisapäivän rutiinit olivat aika pahasti ruosteessa ja varikkopaikka kuin pommin jäljeltä, niin ehti ottamaan lunkistikin.

 

 

Hyvät kapinat oli: yli neljäkymmentä autoa mukana ja joka lähdössä yli kaksikymmenta autoa viivalla. Ei tarvinnut yksin ajella, eikä pahempia haavereita tällä kertaa sattunut kenellekään.
Videopläjäyksestä vastaa tällä kertaa tiimin oman materiaalin lisäksi T-Force Racing (#61), mutta pääosassa Sataseiska, jonka kuskin pää pyörii kun manaajassa ikään. Toiskohan peilit liikaa ilmanvastusta?

Ja lisäyksenä vielä jälkikäteen artikkeliin heiluvaa kypäräkamerakuvaa Fossiilisarjan toisesta lähdöstä, jossa mukana olivat ryhmät B ja C ja Sataseiskan ratissa siis Petri.


 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>