Menestystä puskien takaa!

Torstaina 13.6.2013 Team 107 saavutti aivan uudenlaisen rajapyykin, kun tiimin historian ensimmäinen voitto napsahti tilille!

Speedmakerin järjestämässä Tunninkisa-kilpasarjan toisessa kohtaamisessa saatiin reilusti hyvitystä ensimmäisen kisan kitkerään keskeytykseen eturenkaan pulttien petettyä viimeisillä kierroksilla. Sekavien tilanteiden jälkeen tasaisesti ja tekniikkamurheitta ajanut tiimi yllättyi itsekin, kun ruutulippu heilui. Vasta varikolla ymmärrettiin mitä sitä olikaan tullut tehtyä.

Tiimi on painiskellut erilaisten tekniikkamurheiden kanssa koko alkukauden ja kauden avauskisan jälkeen ei montaa kierrosta ollut yksikään ukko ajanut. Koko kisaan osallistumisen mahdollisuudesta saatiin varmuus vasta pari päivää aiemmin, kun Toijalan kohtaamisessa kovia kokeneen moottorin tilalle saatiin hommattua tähän kisaan Jouni Räsäseltä, tai oikeammin Karting Houselta leasing-kone. Autokin löytyi kotiradalle saapumisen jälkeen tovin etsiskelyiden jälkeen, paketti oli laitettu valmiiksi kasaan ja installaatiotkin ajettu! Kulkuisa kone se oli muutenkin, sen näkee jo tekstistäkin.

Aiemmin jo “loppuunajettujen” renkaiden tilalle ei ehditty tässä hötäkässä hommata uusia, joten toivomuslistan kärkipäässä oli pientä sadetta, joka epävakaisesta ennusteesta huolimatta alkoi vasta kisan päättymisen jälkeen. Vasen eturengas alkoi pettämään pahasti jo kilpailun puolivälissä ja vauhti putosi dramaattisesti. Loppua kohden jäätiin jo lähemmäs 25m kierroksella tekniikkamurheista kilpailun alussa kärsinyttä ja lopulta toiseksi sijoittunutta tiimiä vastaan. Rengas näytti olevan räjähtämispisteessä viimeiset parikymmentä kierrosta, ja ei siitä paljoa kankaiden lisäksi jäljelle jäänytkään.

Puntarilla saatiin vielä jännittää kunnolla, kun bensaa oli kulunut vähän oletettua enemmän, mutta pelivaroja tiimille jäi vielä viisi kiloa, eli selvästi ylipainoisena mentiin! Eikä tarvinnut täyttää taskujakaan kivillä. :)

      

Andy, Teemu ja Petri kiittävät! Radalla kohdataan taas!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>